fbpx

ATA Henkilöstöpalvelut Oy

Linkedin #ammattitaitoa Avoimet työpaikat
Kirjaudu

KOTI Rakentajilla kesätyöntekijät odottavat jo töiden alkua

Eelis Karinen opiskelee rakennusinsinööriksi toista vuotta Savonia Ammattikorkeakoulussa.  Valmistumisen jälkeiset suunnitelmat ovat vielä avoinna, mutta kesätyökuviot ovat sovittuina.  Eelis oli viime kesän kesätöissä ja työharjoittelussa KOTI Rakentajat Kuopio Oy:ssä Satamakadun linjasaneerauskohteessa. Saman yrityksen palvelukseen tie vie myös ensi kesäksi.

”Viime kesänä tuli tutuksi monenlaiset työtehtävät. Kesän aikana työtehtävinä oli muun muassa kylpyhuoneiden purkua, suojien laittamista ja läpivientejä parvekkeille. Käytännössä vähän kaikkia jokamiehen hommia” Eelis naurahtaa.

”Aluksi jännitti, että pärjääkö ja osaako, mutta hyvin siellä pärjäsi, kun teki ahkerasti ja koitti oppia mahdollisimman paljon. Kyseessä oli kuitenkin ensimmäinen kesä työmaalla” Eelis jatkaa. Hyvin mies pärjäsi sillä kyselyä seuraavallekin kesälle tuli jo hyvissä ajoin ja työnjohtajien välillä oli jopa pientä kisailua kuka saa Eeliksen omalle työmaalleen ensi kesäksi.  Tulevana kesänä työtehtävät ja vastuu varmasti kasvavat käsi kädessä osaamisen ja kokemuksen karttuessa.

Tuleva rakennusinsinööri Eelis Karinen valmistautuu alkavan kesän haasteisiin.

Työporukka veti puoleensa

Mikään yksittäinen työtehtävä ei kesän aikana ollut ylitse muiden, vaan arki itsessään oli jo mukavaa ja päivät menivät vauhdilla. Hyvä porukka ympärillä takasi mielekkään työympäristön, Eelis kertoo. Uransa alkupuolella perehdytyksen merkitystä ja mahdollisuutta kysyä ei voi liikaa korostaa.  Kiitosta KOTI Rakentajien suuntaan Eelis antaa erityisesti siitä, että kynnys kysyä apua oli pieni. ”Hyvin aina autettiin. Kerrottiin ja näytettiin mitä pitää tehdä”.

Lentopallokentiltäkin tuttu mies kertoo loppuun ensi kouluvuoden olevan hieman poikkeava ensi keväänä Kanadaan suuntautuvan opiskelijavaihdon myötä. Sitä ennen kuitenkin syksyksi vielä kouluun ja kesäksi hyvillä fiiliksillä kovempiin hommiin!

31.5.2019

Takaisin