Rekrytointi haja-asutusalueella – miten houkutella tekijöitä keskelle ei mitään?
Työvoimapula on haja-asutusalueella yleinen vitsaus. Onko raha ainoa tapa houkutella tekijöitä sinne, missä ei välttämättä voi valita hakeeko maitonsa Citymarketista vai Prismasta?
Työvoiman hankkiminen haja-asutusalueille on koko ajan kasvava haaste kaupungistuvassa Suomessa. Potentiaalisten työntekijöiden määrä on rajallinen, joten yritysten tarvitsee toden teolla miettiä erilaisia ratkaisuja ihmisten houkuttelemiseen.
ATA-Henkilöstöpalveluiden Kuopion yksikön päällikkö Janne-Pekka Pesonen on uransa aikana painiskellut haja-asutusalueiden rekrytoinnin parissa monet vuodet. Värikkäimpänä – tai oikeastaan pimeimpänä – esimerkkinä tästä Pesonen on ollut aikanaan rekrytoimassa väkeä Sodankylään. Paikkaan missä aurinko on harvinainen vieras.
”Suurimpana erona olen huomannut, ettei esimerkiksi Lapissa tai Kainuussa vierasteta pitkiä työmatkoja. Kuopiossa 50 kilometrin matka saattaa närästää hakijoita, kun taas Sodankylässä 200 kilometrin matka ei ole mitään. Kuuntelin itsekin sitä sillä tavalla, että ihan tosissaanko aiot kulkea päivittäin 400 kilometriä työmatkoja”, Pesonen naurahtaa.
Yleinen kustannusten nousu liikenteessä on tosin muuttanut mielipiteitä myös jänkhällä, luonnollisesti. Taskulaskinta käyttämällä monet huomaavat, ettei verottajan tarjoama hyöty ole niin iso, että kannattaisi suhailla pitkiä matkoja varsinkaan matalapalkka-aloilla.
Raha ei ratkaise haja-asutusalueiden työpulaa
Haja-asutusalueiden yritykset yrittävät ideoida erilaisia, välillä hyvinkin luovia malleja, joilla työn tekemisestä tehtäisiin mahdollisimman mielekästä. Rahalla ei ole pitkän päälle järkevää kilpailla. Sen sijaan esimerkiksi erilaiset kyyditysmallit ovat yksi perinteinen tapa, millä pyritään löytämään kaikille osapuolille järkeviä ratkaisuja.
”Sodankylässä Kevitsan kaivos järjesti kaikkiin työvuoroihin bussikuljetukset. Keskustasta oli kaivokselle ihan merkittävä, noin 40 kilometrin matka suuntaansa. Vaikka oli monenlaista vuorotyötä eri aikoihin, oli bussit aina järjestetty”, Pesonen kertoo yhden esimerkin.
Toinen perinteinen tapa on erilaisten työaikajärjestelyiden sorvaaminen. Neljä päivää viikossa pidempää päivää ja kolme vapaata tai seitsemän 12-tuntisen työpäivän viikko ja viikko vapaata perään. Malleja on monia. Kaikki toimivat sen mukaan, missä ihmiset asuvat.
Erilaisia toimialoja, joissa näitä malleja hyödynnetään, ovat perinteisesti teollisuuden perustuotantotyöt, kaivannaisteollisuus, metalliteollisuus sekä oikeastaan pääsääntöisesti ne vientiteollisuuden työt, jotka ovat jossain muualla kuin kaupunkialueella.
”Suomessa perusteollisuus tulee aina sijaitsemaan haja-asutusalueilla. Kaivannais- ja puuteollisuuden tyyppiset tehtaat vain ovat siellä. Niitä tehtaita ja tuotantolaitoksia ei voi siirtää sinne, missä ihmiset ovat. Siksi pitää olla erilaisia malleja rakennettuna niiden alueiden yritysten tukemiseen mahdollisilla verohelpotuksilla tai muilla porkkanoilla, että homma saadaan toimimaan”, Pesonen muistuttaa.
Eikä porkkanoita pidä tarjoilla pelkästään yrityksille. Myös työntekijöitä pitäisi Pesosen mielestä huomioida aiheutuneista kustannuksista verovähennysten muodoissa. Siltikin voi olla kovan työn takana saada ihmisiä muuttamaan paikkaan, jossa ei juuri valinnanvaraa shoppailumahdollisuuksissa ole tai discopallon alla pääse tanssahtelemaan.
”Kun käynnistelimme Kevitsan kaivoksen rekrytointeja Sodankylässä, niin rekrytointiprosessissa käytiin hyvin tarkkaan läpi, mitä siellä voi vapaa-ajalla harrastaa. Voitko oikeasti viihtyä? Jos olet kaupunki- ja kahvilakulttuuri-ihminen ja viihdyt keskustan sykkeessä, niin Sodankylä ei tasan tarkkaan ole sinun paikkasi. Luonto, metsästys, kalastus ja sen tyyppiset ihmiset ihan varmasti viihtyvät siellä.”
Kaupungissa maksetaan laskua pienempien paikkakuntien rahalla houkuttelusta
Kuopiossa tilanne on tällä hetkellä toisenlainen. Kaupungissa on imua laadukkaille työntekijöille poikkeuksellisen paljon juuri nyt. Sen sijaan työpaikkoja on normaalia vähemmän etenkin teollisuuden ja rakentamisen epävarmojen tulevaisuudennäkymien takia.
”Siellä ei osata sanoa ensi kesästä tai mitä loppuvuosi tuo. Se näkyy liikehdintänä työmarkkinoilla. Viime vuoden puolella matalapalkka-alojen töihin ei ollut hakijoita mistään, mutta nyt tipahtelee koko ajan toinen toistaan laadukkaampia.”
Sen sijaan aiemmin mainittu rahalla työntekijöiden haaliminen haja-asutusalueille – jota välillä harrastetaan – näkyy nyt myös kaupunkien, kuten Kuopion työmarkkinoissa negatiivisessa mielessä. Ihmiset haluaisivat tulla haja-asutusalueilta töihin Kuopioon, jossa ei ole mahdollista tarjota samanlaisia tienestejä. Lopulta tilanne voi kääntyä jopa siihen, että ihmiset jäävät pitkiksi ajoiksi ansiosidonnaiselle pienin rahallisin eroin siihen nähden, että ottaisivat uuden työpaikan vastaan Kuopiosta.
”Se pitäisi muistaa ottaa haja-asutuspaikoissa huomioon, että jos lähdetään kikkailemaan kovilla tuntipalkkahinnoilla, se voi jossain vaiheessa kääntyä ja napsahtaa omaan jalkaan. Työntekijöitä voidaan joutua laittamaan pois ja he muuttavat muualle hakemaan töitä. Sitten ollaankin ihmeissään, että mitäs tässä nyt? Palkassa työpaikan sijainnin huomio on väärä tapa. Siinä pitäisi olla muita tapoja”, Pesonen päättää.
