Avoimet työpaikat Kirjaudu

ATA Henkilöstöpalvelut Oy

Yleisimmät syyt, joiden takia työpaikkailmoituksessa ei kerrota palkkaa

Ärsyttääkö, kun törmäät mielenkiintoiseen työpaikkailmoitukseen, mutta ilmoituksessa ei kerrota palkkaa? Onko se kenties unohtunut kirjoittaa ilmoitukseen, onko palkka niin rupisen pieni, ettei sitä ole haluttu kirjoittaa siihen vai mistä ihmeestä on sitten kyse?

Syitä tähän on useita ja nyt kerromme tähän yleisimmät.

1. Pelko kateudesta

Yhtenä syynä voi olla pelko reaktiosta nykyisten työntekijöiden keskuudessa. Työtehtävä saattaa pitää sisällään osittain jopa samoja työtehtäviä kuin tulevilla kollegoilla. Mikäli työtehtävässä palkka on korkeampi kuin kollegoilla, voi se aiheuttaa närää työyhteisössä.

Samasta työstähän kuuluisi maksaa sama palkka. Joku nykyinen työntekijä on saattanut aikoinaan tehdä tuota samaa työnkuvaa pienemmällä palkalla. Vuosien saatossa työnkuva on voinut muuttua, vaikka nimike onkin pysynyt samana. Tällöin myös palkkaa on saatettu tarkistaa.

Työtehtävä voi olla myös täysin uusi ja uniikki työpaikalla eikä sen tehtävän palkkaa haluta mainostaa liikaa. Pelkona on, että se aiheuttaa vääränlaisia mielikuvia palkkatasosta työyhteisössä.

Eli syy jättää palkka laittamatta ilmoitukseen on sisäsyntyinen eikä välttämättä liity millään tavalla siihen onko palkka suuri vai pieni.

2. Ei tiedetä paljonko palkan pitäisi olla

Työtehtävä voi olla totaalisen uusi. Yritys saattaa laajentaa, jonka myötä uusia työtehtäviä avataan. Kukaan ei ole välttämättä tehnyt ennen vastaavia tehtäviä eikä näin ollen yrityksen rekrytoinnista vastaavalla taholla ole mitään ajatusta, paljonko palkan pitäisi olla.

Tästä syystä palkka voidaan jättää laittamatta ilmoitukseen, jotta saadaan itselle lisäaikaa selvittää asiaa.

3. Palkkaa ei olla vielä päätetty

Yrityksen sisällä saattaa olla vielä epäselvyyttä palkan suuruudesta. Ehkä ylempi esimies on sitä mieltä, että 2 400 euroa/kk on riittävä korvaus työstä. Samaan aikaan lähiesimies koittaa perustella työn vaativuudella ja tekijäpulalla palkkaa ylemmäksi, jotta ylipäänsä saadaan hyviä hakijoita ja valittu henkilö pysymään työssä.

Yleisimmät syyt, joiden takia työpaikkailmoituksessa ei kerrota palkkaa

Turhan usein työpaikkailmoituksessa palkka jää mysteeriksi.

4. Vakiintunut tapa

”Meillä työpaikkailmoituksessa ei näy palkkaa, koska ei sitä ole koskaan ennenkään siihen laitettu”. Syy saattaa olla näinkin huono ja todellinen. Ehkä työpaikkailmoituksen tehnyt henkilö tekee ilmoituksia parin vuoden välein, koska rekrytointitarve on sen verran vähäistä.

Sitten kun ilmoitusta aletaan rakentamaan, on pohjana se sama vuoden 2015 pohja, johon vain vaihdetaan muutama sana ja numero. ”Jos tuossa pohjassa ei ole palkkaa ilmoitettu vuonna 2015, niin ei kai sitä tarvise ilmoittaa nytkään”.

5. Kokeillaan kepillä jäätä

Kokeillaan härskisti kepillä jäätä. Kyseisestä työtehtävästä voitaisiin tarvittaessa maksaa vaikkapa neljä ja puolikin tonnia hyvälle tyypille. Jätetään palkka ilmoittamatta ja pyydetään vain palkkatoive.

Sopivan henkilön löydettyä hänellä itsellään saattaa olla palkkatoiveena 3 700 euroa. Tällöin säästettiin jo 800 euroa per kk verrattuna siihen, että oltaisiin lätkäisty 4 500e palkaksi ilmoitukseen.

6. Ei haluta hirttäytyä tiettyyn summaan

Yksi yleinen syy on se, ettei haluta karkoittaa liian hyviä hakijoita sitomalla palkka johonkin summaan. Mikäli palkassa on liikkumavaraa, on helpompi ja kenties parempi tapa vain pyytää palkkatoivetta.

Mikäli haetaan lääkäriä tai koodaria, joista molemmista on tunnetusti krooninen pula, on parempi pyytää palkkatoive ja rekrytoinnin edetessä keskustella palkasta tarkemmin.

Mikäli ilmoituksessa haetaan koodaria ja palkaksi on lyöty 5 600 euroa, voi moni enemmän tienaava jättää sen takia hakematta.

Puuttuvat palkkatiedot hankaloittavat työpaikan hakemista.

7. Palkan suuruus

Työtehtävän palkka tiedetään olevan pienempi kuin kilpailijoilla, joten se jätetään tietoisesti mainitsematta. Pyritään haastattelun myötä saamaan henkilö kiinnostumaan työtehtävästä muita asioita painottamalla, jolloin pienempi palkkakaan ei muodostu enää kynnyskysymykseksi. Mikäli palkka olisi laitettu ilmoitukseen, niin tämäkin hakija olisi saattanut jättää suoraan hakematta.

8. Maine

Mikäli palkka on erityisen korkea, voidaan haluta välttää muodostamasta tiettyä mielikuvaa. Tällöin esimerkiksi yhteistyökumppanit ja alihankkijat saattavat pysähtyä miettimään, että “meneepäs heillä hyvin, kun tuollaisia palkkoja voivat maksaa”. Ajatusmaailma ”kellä onni on, se onnen kätkekööt” on hieman menneestä maailmasta, mutta tämän kaltaistakin ajattelua voi esiintyä.

Kääntäen myös voidaan haluta välttää kitsaan yrittäjän tai yrityksen mainetta. Mikäli palkka on todella pieni (vaikka olisikin ihan työehtosopimuksen mukainen), niin sitä ei välttämättä haluta mitenkään erityisemmin mainostaa.

9. TES

Työtehtävässä on käytössä esimerkiksi kaupan-alan työehtosopimus. Oletetaan, että ihmiset tajuavat sen ilman erillistä mainintaa. ”Palkan ollessa työehtosopimuksen mukainen, ei sillä voi kuitenkaan erottautua edukseen kilpailijoista, joten yhtä lailla sama jättää mainitsematta”.

 

ATA:lla pyrimme liputtamaan palkka-avoimuuden puolesta. Tekstin kirjoitushetkellä 70% kauttamme auki olevista ilmoituksista oli palkkatieto kerrottu.

Katso Avoimet Työpaikkamme

 

Teksti: Olli Malkavaara

Takaisin