Avoimet työpaikat Kirjaudu

ATA Henkilöstöpalvelut Oy

KOTI Rakentajat tarvitsee työntekijöitä

KOTI Rakentajat tarvitsee työntekijöitä

Vuonna 1988 perustettu KOTI Rakentajat on kuopiolainen saneerausyritys. Reilussa 30 vuodessa se on yrittäjiensä johdolla kasvattanut liikevaihtonsa monimiljoonaiseksi. Yritys työllistää vakituisesti noin 20 henkilöä, mutta kesäisin töissä on jopa 70 osaajaa.

KOTI Rakentajat tarvitsee työntekijöitä

Maalari Iida Armila ja työnjohtaja Jari Vinni kuvailevat työporukkaa osaavaksi ja rennoksi.

Tänäkin kesänä KOTI Rakentajat tarvitsee työnjohtajia, rakennustyöntekijöitä ja muita rakennusalan osaajia.

“Meidän on järkevintä keskittyä omaan leipälajiimme ja satsata osaamisemme kehittämiseen. Siksi ostamme henkilöstö- ja rekrytointipalvelut kuopiolaiselta ATA Henkilöstöpalvelulta. Me olemme korjaustyön ammattilaisia, ATA henkilöstöasioiden asiantuntija”, KOTI Rakentajien toimitusjohtaja Harri Ahola muotoilee.

KOTI Rakentajien toimitusjohtaja Harri Ahola on ollut yrityksessä kuusi vuotta.

KOTI Rakentajat toimii 80 kilometrin säteellä Kuopion torista, mutta työkohteet sijaitsevat pääasiallisesti Kuopiossa. KOTI Rakentajat palvelee erityisesti julkista sektoria. Yritys tekee korjaustöitä ja tilamuutoksia esimerkiksi virastoissa, kouluissa ja päiväkodeissa. Erikoisosaamista sillä on sisäilmakorjauksissa.

Henkilöstöpalveluiden kautta kasvaa vakituiseksi työntekijäksi

KOTI Rakentajat keskittyy kehittämään prosessejaan ja henkilöstöään toteuttaakseen mahdollisimman huolellisen palvelun asiakkailleen. ATA Henkilöstöpalvelun tehtävä on varmistaa, että KOTI Rakentajilla on osaajia käytössään myös ruuhkahuippuina. Yritysten yhteistyö on saumatonta.

“Toimintamme lähtee siitä, että asiakas saa aina virheettömästi korjatun kohteen. Se edellyttää henkilöstön kouluttamista, sisäisten toimintatapojen kehittämistä ja ennen kaikkea selkeää, avointa ja rehellistä toimintaa. Siinä suhteessa emme tee eroa vakituisten työntekijöiden ja kesätyöntekijöiden välillä”, Harri Ahola kiteyttää.

Korjausrakentaminen on kausiluontoista työtä. Siksi KOTI Rakentajat tarvitsee kesäisin paljon eritasoisia osaajia työskentelemään kohteisiinsa. Työn tarkkuudesta ei tingitä minään vuodenaikana. Laadun varmistaa työnjohto, järkevät prosessit sekä tärkeimpänä huolellinen perehdyttäminen, jota ilman yksikään henkilö ei lähde työmaalle.

“Toimimme mestari-kisälli-mallin mukaisesti. Kokemattomammalla työntekijällä on aina parinaan osaaja, joka ohjeistaa työtehtävissä ja varmistaa, ettei vakavia virheitä pääse syntymään. Virheet korjataan heti ja niistä otetaan opiksi. Myös työnjohtaja on tietysti aina paikalla varmistamassa työn sujumisen prosessin mukaisesti”, KOTI Rakentajien työnjohtaja Jari Vinni kertoo.

Vinni itse on tullut yritykseen henkilöstöpalvelun kautta ja aloitti nimenomaan kesätyöntekijänä. Osaaminen kehittyi, ja puolentoista vuoden jälkeen hänet vakinaistettiin KOTI Rakentajille työnjohtajaksi.

“Oikeastaan mikään muu ei muuttunut kuin palkkakuitti, jossa vain maksaja oli vaihtunut. Meillä kaikki työntekijät ovat samaa porukkaa.”

Mestari-kisälli-malli opettaa

KOTI Rakentajat antaa työntekijöilleen mahdollisuuden itsenäiseen työskentelyyn. Esimiehen ja työntekijän välisissä keskusteluissa sovitaan, miten työntekijä haluaisi työnsä tehdä ja millaisia asioita oppia.

“Kehitämme tekijöitämme kurssein ja koulutuksin, mutta parhaitenhan sitä aina oppii tekemällä ja miettimällä eri vaihtoehtoja työn suorittamiseen. Arvostan totta kai paljon sitä, kun joku haluaa kehittää omaa osaamistaan”, työnjohtaja Jari Vinni kertoo.

Työntekijöiden keskinäinen tasavertaisuus näkyy työmaalla rentoutena. Työt tehdään tarkasti, mutta huulen heittämistä se ei estä. Taustalla on tavoite oppia jatkuvasti uutta.

Töissä saa ja pitää olla myös hauskaa, toteavat työnjohtaja Jari Vinni ja maalari Iida Armila.

“Ei täällä kukaan tule käskyttämään ja töissä on aina rento meininki. Neuvoja ja vinkkejä saa aina kun vain kysyy. Mestari-kisälli-malli toimii oikein hyvin. Kun siltä tuntuu, voi pyytää että pääsee tekemään itselle uusia ja vaativampia tehtäviä. Haastamalla itseni olen oppinut paljon”, maalari Iida Armila kuvailee.

Armila on töissä KOTI Rakentajilla ATA Henkilöstöpalvelun kautta. Hän kertoo olevansa kaikin puolin tyytyväinen ATA:n toimintaan ja saamaansa palveluun. Työnjohtaja Jari Vinni puolestaan kokee yhteistyön selkeänä ja omaa työtään helpottavana.

“ATA:n Janne-Pekka Pesosen kanssa soitellaan ja ollaan muutenkin paljon yhteyksissä puolin ja toisin. Välillä hän ehdottaa meille uusia työntekijöitä ja välillä minä pyydän häntä etsimään meille tekijöitä. Meillä on selkeä työnjako, hän etsii meille osaajat ja minä otan heidät sitten vastaan. Jiipee on rento tyyppi, johon on helppo olla yhteyksissä.”

Hae töihin KOTI Rakentajille

KOTI Rakentajien toimintaperiaatteena on vakinaistaa osaajat aina kun siihen tulee mahdollisuus. Kesätöiden kautta jalan saa helposti oven väliin, sanoo toimitusjohtaja Harri Ahola.

“Yrityksen tulevaisuus on kasvujohteinen ja tulemme tarvitsemaan koko ajan lisää osaajia. Kaikki tehtävät eivät vaadi valmista osaajaa. Rekrytoimme siis myös opiskelijoita. Tärkeintä on, että haluat tehdä työsi mahdollisimman hyvin.”

KOTI Rakentajat hakee parhaillaan kesätöihin työnjohtajia ja rakennustyöntekijöitä. Paikkoja haetaan ATA Henkilöstöpalveluista, johon kesätyöntekijät myös ovat työsuhteessa.

“Käy lukemassa työpaikkailmoitukset ja laita hakemus tulemaan. Soita minulle jos kaipaat lisätietoja. Myös muut kuin kesätöihin hakeutuvat rakennuspuolen osaajat voivat soittaa minulle suoraan. Etsitään sinulle sopiva työ”, Janne-Pekka Pesonen kehottaa.

janne-pekka.pesonen@ammattitaitoa.fi
Puhelin 044 4914 588

 

Takaisin