Avoimet työpaikat Kirjaudu

ATA Henkilöstöpalvelut Oy

Mitä kuuluu Olli Malkavaara?

Haastattelussa Olli Malkavaara

Olli Malkavaara on ollut ATA:n toiminnassa mukana alusta saakka, eli jo viiden vuoden ajan. Nykyisellään arki koostuu näkymättömämmistä asioista, kuten markkinoinnin ja rekrytoinnin kehittämisestä. Uusia ideoita satelee muun muassa markkinointitoimenpiteisiin jatkuvasti, uusimpana aluevaltauksena Tiktok-kanavan perustaminen ja sisällöntuotanto. Kolmipäiväinen työviikko mahdollistaa töiden lisäksi keskittymisen myös omaan hyvinvointiin sekä perheeseen. Mitä Ollille kuuluu?

Mitä teet työpäiviesi aikana?

Siitä kun aloitin yhtiössä 5 vuotta sitten, on työnkuvani muuttunut melkoisesti. Tänä päivänä teen aiempaa vähemmän näkyvää asiakas- ja rekrytointityötä. Toki arkeen mahtuu yhä työpaikkailmoitusten kirjoittamista ja työhaastatteluita, mutta ei enää samassa suhteessa kuin aloittaessani. Tänä päivänä aikani kuluu suurelta osin markkinoinnin ja rekrytoinnin kehittämisen asioiden parissa. Yhdessä Hennan kanssa vastataan yhtiömme markkinoinnista, toki meillä on mainio mainostoimisto Louhos Digital apuna. Työviikon aikana saatan suunnitella sosiaalisen median markkinointikampanjaa, kirjoittaa blogitekstiä henkilöstövuokrauksen hinnoittelusta, tehdä asiakkaalle työpaikkailmoitusta, seurata verkkosivuliikennettämme ja tehdä sen datan pohjalta muutoksia tai toteuttaa rekrykampanjaa asiakkaalle. Tässä roolissa en ehkä ole niin isosti valokeilassa, mutta yritän tehdä kollegoilleni työn helpommaksi ja auttaa heitä.

“Se mikä on itselle arkea, on lapsille heidän lapsuuttaan”

Työskentelet osa-aikaisesti. Mihin aikasi kuluu työpäivien jälkeen, entä vapaapäivinäsi?

Tosiaan teen tällä hetkellä ma-ke työviikkoa. Upea juttu, että tällainen järjestely oli mahdollista. Elän kenties kiireisimpiä ruuhkavuosia juuri nyt, jonka vuoksi halusin hetkeksi vähentää työmäärää. Viimeiset vuodet työmäärä on ollut runsas, joten nyt koitan ottaa hieman takaisinpäin. Meillä on kotona viisi lasta, vanhin kymmenen vuotta ja nuorin seitsemän kuukautta. Säpinää siis riittää. Arkihan täyttyy ihan huomaamatta lasten kuskaamisesta harrastuksiin, takan lämmityksistä, iltapuuron keittämisestä ja arjen askareista. Pyrin muistuttamaan itselleni, että se mikä on itselle arkea, on lapsille heidän lapsuuttaan.

Miten nollaat stressaavan ja kiireisen työpäivän?

Tavoitteena olisi harrastaa tunti liikuntaa päivässä. Ihan joka päivä se ei onnistu, mutta urheilu ja liikunta on aina ollut itselle hyvä tapa taittaa stressiä ja saada arkeen lisää energiaa. Kuntosali, golf, hiihto, padel.. Lajin suhteenkin olen nykyään aika kaikkiruokainen, kunhan vaan pääsee kehoa liikuttamaan. Lasten kanssa touhutessa myös unohtuu mainiosti muut asiat mielestä.

Kuvaile työyhteisöäsi, millaisten tyyppien kanssa teet töitä?

Ammattitaitoisten. Hyviä työyhteisöitä on uralle osunut useita ennenkin, mutta tätä porukkaa kuvaisin ennen kaikkea ammattitaitoiseksi. Väitän, että osaamistasolta meillä on töissä ihan toimialamme taitavimpia ihmisiä. Arjessa on mukavasti pilkettä silmäkulmassa ja kiva tekemisen meininki. Veikkaan, että näistä syistä meillä ihmiset haluavat tehdä työt suurelta osin toimistolta käsin, vaikka etätyömahdollisuuskin toki on. Olemme myös joka vuosi kasvaneet, mutta halunneet tehdä sen hallitusti. Varmistetaan, että viimeksi taloon tulleet ihmiset ovat juurtuneet kulttuuriimme ja löytäneet omat roolinsa ja paikkansa hyvin, ennen kuin lähdetään kiirehtimään seuraaviin rekrytointeihin. Tämä on mielestäni ollut hyvä valinta meiltä.

 

Olli Malkavaara istuu pöydän ääressä tietokoneella etätyöpäivänään.

“ATA:laiset viihtyvät töissä toimistolla, vaikka etätyömahdollisuuskin on. Suurin syy tähän lienee työporukkamme ja arkemme”, kertoo Olli Malkavaara

Mikä oli lapsuuden haaveammattisi?

Minulla ei ollut mitään yhtä suurta haaveammattia. Muistan, että alakouluikäisenä ajattelin minusta tulevan isona arkkitehti. Tykkäsin matikasta, piirtämisestä ja legoilla rakentelusta, niin arkkitehdin ammatti kuulosti mielenkiintoiselta. Yläasteikäisenä rikoin jalkani salibandyssä, jonka seurauksena kävin fysioterapiassa. Silloin mietin, että minusta voisikin tulla fyssari. Armeijan jälkeen kävin poliisikoulun pääsykokeissa, mutta ekalla kerralla ei tärpännyt. Erinäisten sattumusten seurauksena lopulta päädyin rekrytointialalle vuonna 2013. Siitä ensimmäiset viidestä kuuteen vuotta keskityin lääkärirekrytointiin. Sittemmin ATA:n myötä pöydällä ollut rekrytointeja työnjohtajista ostajiin, timpureista asiakaspalvelijoihin ja varastotyöntekijöistä markkinointipäälliköihin.

Mistä haaveilet?

Tällä hetkellä ei ole suurempia haaveita, elämä on aika hyvää juuri tällaisenaan. Ehkä lämmöstä haaveilen. Kävin vastikään Espanjassa pelaamassa viikon golfia. Sellaiselle reissulle voisin lähteä pian uudestaankin.😊 Toinen isompi haave on, että meidän Oy Suomi Ab:lla menisi paremmin. Vaikka ollaan seitsemättä kertaa maailman onnellisinta kansaa ja meillä on muihin maihin verrattuna moni asia hyvin, niin epäkohtiakin löytyy korjattavaksi. Hoitohenkilökunnasta on pulaa, talous ei kasva, väestöpyramidimme on epäsuhtainen, nuorten mielenterveysongelmat vain kasvavat ja koulukiusaamistakaan ei olla saatu kitkettyä. Kovasti haluaisin nähdä enemmän hyvinvointia maassamme.

 

Olli Malkavaara istuu kahvilassa ja katsoo hymyillen kameraan.

Olli Malkavaara tekee töitä osa-aikaisesti, jotta aikaa jää myös tärkeimmälle – eli perheelle.

Takaisin