Avoimet työpaikat Kirjaudu

ATA Henkilöstöpalvelut Oy

Mika Herlin

Haastattelussa ATA-Henkilöstöpalveluiden uusi myyntipäällikkö Mika Herlin.

 

Aloitat ATA:lla 15.11.2023, minkälaiset fiilikset?

Erittäin hyvät ellei jopa loistavat fiilikset! Olen seurannut ATA:n kasvua ja kehitystä sen perustamisesta lähtien ja nyt on mahtava päästä osaksi ammattitaitoista porukkaa.

Sinua tuntevat tietävät ammattitaitosi, mutta heille, joille olet vielä vieraampi tapaus, kertoisitko mitä kaikkea työurasi on pitänyt sisällään?

Olen saanut tehdä työurallani hyvin erilaisia tehtäviä ja ne ovat tehneet minusta juuri sen osaajan, joka tänä päivänä olen. Työurani koen aloittaneeni neljän vanhana, kun sain osallistua inventaarioihin äitini kauneushoitolassa Pieksämäellä. Opiskeluiden ohessa tein töitä ravintoloissa ja postinjakajanakin. Myöhemmin olen saanut toimia maahantuonti- sekä myyntitehtävissä alkoholialalla, johtamis- ja myyntitehtävissä muun muassa Mehiläisessä ja Silmäasemalla. Rekrytointialalla olen nyt toiminut noin kahdeksan vuoden ajan, jonka aikana olen saanut kokemusta muun muassa MPS yhtiöiden palveluksessa toimimisesta. Tunnen osaavani tunnistaa yritysten ja organisaatioiden henkilöstötarpeet, työntekijöiden toiveet ja odotukset työelämältään. Näiden yhdistäminen on tällä hetkellä ydinosaamisaluettani.

Mikä rekrytointi- ja henkilöstöalassa sinua viehättää?

Asiakaspalvelu on ollut aina intohimoni. Haluan täyttää palvelun tilaajan tarpeet ja toiveet mahdollisimman hyvin luoden näin pitkiä ja toimivia kumppanuuksia. Jatkuvasti muuttuva toimintakenttä varmistaa myös sen ettei yksikään päivä ole koskaan samanlainen. Tämä kiehtoo tässä työssä erityisen paljon!

Olet paljon jo ennättänyt tekemään ja näkemään. Muistuuko mieleen vuosien varrelta mitään erityisiä sattumuksia, virstanpylväitä tai hetkiä?

Rekrytointialalla sattumuksia tapahtuu lähes päivittäin, mikä onkin tämän tekemisen suola, mutta ehkä virstanpylväät ovat jääneet parhaiten mieleen. Koen tietynlaisiksi virstanpylväiksi jokaisen tehdyn asiakasprojektin, jonka jälkeen asiakas on ollut tyytyväinen saamaansa palveluun. Mitä haastavampi case on ollut kyseessä, niin kyllähän niissä onnistuminen jää mieleen.

Minkälaista osaamista ja arvoa tuot niin ATAlle kuin palveltaville asiakkaillesi?

Minulla on vahva suorahaku-, rekrytointi- sekä henkilöarviointiosaaminen. Laaja asiakaskentän tuntemus,sekä usean vuoden toimialatuntemus ovat niitä tekijöitä joita tunnen tuovani ATA:lle mukanani.

Taantumasta on paljon puhetta ja talouden kuin liike-elämän yllä näkyy tällä hetkellä paljon tummia pilviä. Minkälainen arvio sinulla on vuodesta 2024?

Vuosi 2023 on ollut erittäin haastava toimialasta riippumatta, mutta emme ole silti musertuneet paineen alla. Olen huomannut yritysten olevan innovatiivisia ja etsivän liiketoimintaa ja kasvua omaa toimintaa sekä asiakkuuksiaan ennakkoluulottomasti kehittämällä. Tämä on myös näkynyt erilaisina tarpeina rekrytointikumppanien suuntaan. Analyytikot uskovat vuoden 2024 tuovan pientä kasvua nykytilanteeseen ja tähän täytyy uskoa itsekin.

Huhut kertovat sinun olevan aika sinut padel-mailan kanssa. Mitä muuta Mikan vapaa-aika pitää sisällään?

Padel on kyllä pysynyt trendilajina itsellänikin edelleen ja melko usein minut hallilta löytääkin. Muu vapaa-aika tahtoo mennä tytärten harrasteissa, luonnossa liikkuessa (pyörällä tai ilman), Niilo- koiran ulkoilutuksessa tai kotisohvalla Netflixin parissa. Ruuhkavuosia parhaimmillaan!

ATA Mika Herlin

Mika Herlin

myyntipäällikkö

mika.herlin@ammattitaitoa.fi

044 720 8031